Q

Domhan-wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Q (lausutaan /ˈkuː/) on keskikokoinen taivaankappale, joka kiertää Domhanin planeettaa keskimäärin noin 384 400 kilometrin etäisyydellä. Se on siis Domhanin kuu. Q’n kiertoaika Domhanin ympäri on tavallisesti noin yksi kuukausi (joskus myös: qkausi). Qperä on enimmäkseen varsin karua ja kivikkoista. Joitain jokia ja valtameriä esiintyy, mutta ne ovat sulatejuuston kaltaista massaa (juustostoja). Siitä huolimatta Q’ssa ei uskota olevan elämää, vaikka huhuja q’laisista onkin säilynyt Kultaisilta Ajoilta peräisin olevana perimätietona vanhoissa yliopistosuvuissa. Mustan Ajan jälkeen käytettävissä olevalla teknologialla asiaa ei kuitenkaan olla voitu varmuudella todistaa. Domhanin Keskusyliopiston arkistosta vuotaneista salaisiksi väitetyistä asiakirjoista on käynyt ilmi, että Q’ssa saattaisi asua myös Mahtisamoojien arkkivihollinen Ritar.

Vaikutuksia Domhaniin

Q heijastaa melko hyvin Auringon valoa, minkä vuoksi Domhanissa saattaa nähdä eteensä öiseenkin aikaan ilman apuvälineitä riippuen havainnoijan sijainnista ja qkauden vaiheesta.

Toinen merkittävä ilmiö on vuorovesi-ilmiö, joka johtuu taivaankappaleiden painovoimasta. Se aiheuttaa Domhanin merenpinnan nousua ja laskua tiettyjen syklien mukaan. Tätä ilmiötä voi erityisesti hyödyntää purjehduksessa. Sama ilmiö on nähtävissä myös Q’ssa, jossa Domhanin painovoima vaikuttaa vastaavasti juustomeriin.

Q ja kuu

Koska Domhanilla on vain yksi luonnollinen kiertolainen, ei käytännön elämässä ei ole hirveästi merkitystä, käyttääkö Q’hun viitatessa sanaa Q vai kuu. Näitä käytetään usein lehdistössäkin sekaisin, mikä aiheuttaa poikkeuksetta pahennusta tähtitieteilijöiden piireissä. Tähtitieteilijöiden mukaan kuu tarkoittaa mitä tahansa planeetan luonnollista kiertolaista, kun taas Q on erityisesti Domhanin kuulle annettu nimi. Tiedepiireissä ja virallisissa yhteyksissä sanojen sekaantumista on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan syytä välttää.

Stub.png Tämä sivu on tynkä eli lyhyt artikkeli. Voit auttaa Domhan-wikiä laajentamalla artikkelia.