Domhanin Keskusyliopisto

Domhan-wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Domhanin Keskusyliopisto on Theresian Huippuvuorten pohjoisosissa sijaitseva Domhanin suurin ja mahdollisesti vaikutusvaltaisin huippuyliopisto, joka on yksi tunnetun maailman tärkeimmistä sivistyslaitoksista ja sivistysmaailman tärkein nähtävyys. Muutamaa poikkeusta, kuten Yxymsbörgin Yliopistoa, lukuun ottamatta Domhanin Keskusyliopisto toimii muiden domhanilaisten yliopistojen johtajana. Sillä oli erityisen tärkeä rooli Kultaisilla Ajoilla luotujen asiakirjojen säilyttämisessä Mustan Ajan yli. Yhteistyökumppaneidensa kanssa Domhanin Keskusyliopisto perusti ympäri maailmaa satoja salaisia arkistoja, joita kaikkia vallassa ollut hirmuhallitsija Morkotti ei onnistunut paikantamaan ja hävittämään.

Henkilökunta

Domhanin Keskusyliopiston henkilökunta on siinä määrin teknologisesti edistynyttä, että taikauskoiset saattavat puhekielessään käyttää heistä termiä ”velhot”. Keskusyliopiston arkkivelhon eli rehtorin torni on rakennettu ronsunluusta ja sen huipun on sanottu olevan koko planeetan korkeimmalla kohdalla. Täsmälleen planeetan vastakkaisella puolella on kuitenkin Huippusaari, jonka keskuskukkulalla asuvat kouluttautumattomat alkuasukkaat sanovat Domhanin Keskusyliopiston olevan syvältä.

Yliopiston vartijat

Yliopiston seuduilla esiintyy paljon golempatsaita, joiden uskotaan olevan yliopiston velhojen asettamia vartijoita. Monesta uteliaasta seikkailijasta on tullut liiskaa, kun pikkugolem on säikäyttänyt heidät vuorenrinteiden väliseen rotkoon.

Esimerkkejä tutkimuksesta

Elohiiren esiintymisalue Theresiassa saattaa viitata siihen, että ne olisivat Domhanin Keskusyliopiston velhojen käsialaa. Kenties velhot ovat kokeissaan yrittäneet toisintaa hiiret Kultaisilla Ajoilla luoneiden suurtieteilijöiden työtä.

Domhanin Yliopistollinen Keskussairaala

Huippuvuorilla yliopiston lähiseuduilla sijaitsee myös Domhanin Yliopistollinen Keskussairaala (DYKS), johon tuodaan potilaiksi yliopiston oman väen lisäksi lähinnä harhaan astuneita tai golemien säikäyttämiä vuorikiipeilijöitä. Onneksi Huippuvuorten golemit tiettävästi myös auttavat loukkaantuneiden kuljettamisessa. DYKSiin saatetaan myös siirtää hankalia potilaita muista yliopistosairaaloista, sillä sen henkilökunta ja laitteisto on yksi Domhanin parhaista. Periaatteessa keskussairaalan hoitopiiriin kuuluu laajempikin alue Westheresian keskiosaa sekä koko Domhan niiltä osin kun muuta sairaalaa ei ole lähettyvillä, mutta näiden seutujen potilaista hyvin harva selviää vaativasta matkasta perille asti. Tämä onkin yksi suurimmista DYKSiin kohdistuvista kritiikeistä.

Stub.png Tämä sivu on tynkä eli lyhyt artikkeli. Voit auttaa Domhan-wikiä laajentamalla artikkelia.