Sankareiden aika (kyborgologia)

Domhan-wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sankareiden aika on henkilöhistoriassa ajanjakso, jolloin humanoidiin tai muuhun otukseen, yleensä ihmiseen, on orgaanisen reiden tilalle asennettu sankareisi, jossa olevaan erityiseen sankaan voidaan asentaa erilaisia kiinnikkeitä ja laajennusosia. Sankareiden aika voi olla esimerkiksi vaihe ihmisen muuntautumisprosessissa kyborgiksi tai robotiksi. Sankareidet olivat muodissa etenkin myöhäisellä Presidenttien Ajalla, jolloin moni muotiharrastaja teetti itselleen kirurgisia leikkauksia, joissa henkilön alkuperäinen ruumiinosa tai elin korvattiin keinotekoisella. Varhaisimmat sankareisilöydöt ajoittuvat Kultaisille Ajoille asti, mutta Mustan Ajan myllerrys tuli sankareisien yleistymisen tielle ja lähes koko kyborgologian tieteenala unohdettiin vuosituhansiksi. On kuitenkin arveltu, että Sankareiden Ajalla sankareisiä olisivat käyttäneet Mahtavat Muuttuvat Mahtisamoojat, mukaanlukien järjestöön valeasussa liittynyt ja sen myöhemmin pettänyt Ritar, joka sankareiden asentamisen jälkeen ryhtyi kutsumaan itseään nimellä Sanka-Ritar.

Usein sankareiden aika alkaa kirurgisesta toimenpiteestä, jossa sankareisi asennetaan henkilön orgaanisen reiden tilalle joko reiden ominaisuuksien parantamiseksi, alkuperäisen reiden vaurioiduttua hoitokelvottomaksi tai kosmeettisista syistä. Operaatiota seuraa yleensä pitkä sairasloma ja harjoittelujakso, jonka aikana potilas opettelee kävelemään uudella ruumiinosalla. Sankareiden käyttö on tutkimusten mukaan orgaanisen reiden käyttämistä vaikeampaa, mutta hyvin harjoitettuna sillä on mahdollista päästä merkittävästi alkuperäistä parempiin tuloksiin, minkä takia sitä käyttävät esimerkiksi monet supersankarit. Menestyksekäs sankareiteen vaihtaminen vaatiikin potilaalta paljon itsekuria ja määrätietoisuutta. Jotkut ovat yrittäneet asennuttaa itselleen jopa kaksi sankareittä – vaihtelevin menestyksin.