Portinvartija

Domhan-wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Portinvartija tuntemattoman taiteilijantapaisen tulkitsemana. Kuvan henkilö ei kuitenkaan vaikuta ammattimaiselta, sillä hän on sijoittautunut vallihaudan taa etäälle portista, missä hän on tarpeettoman suojaton eikä kykene seuraamaan kaikkia saapumissuuntia portille. Ikkunassa hänen selkänsä takana salamaa manaava velho voisi sekin koitua ongelmaksi.

Portinvartija on henkilö, jonka toimenkuvaan kuuluu leimallisena osana portin vartioiminen, yleensä rahallista palkkiota vastaan. Portin vartioimista voidaan pitää tarpeellisena esimerkiksi, jos se on aiemmin syyllistynyt surmatöihin tai muuhun ikävään. Joskus portinvartijan tehtävänä on pikemminkin portintakaisen vartioiminen, jos siellä on säilössä esimerkiksi prinsessoja tai aarteita.

Portinvartijoiden tyypillistä aseistusta ovat miekka tai keihäs, harvemmin jousi tai muut kaukotaisteluaseet.