Viemäri

Domhan-wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2017 kello 19.59 – tehnyt Haltsu (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viemäri on eräs urbaaneissa ympäristöissä tavattava tunneleista muodostuva maastotyyppi. Viemärille ominaisia piirteitä ovat maanpinnan alapuolinen sijainti ja erilaisten tuoksujen monimuotoisuus. Alun perin viemäreitä rakennettiin jäteveden siirtämiseksi kotitalouksista soille, mutta tietyissä yhteiskuntaluokissa ne ovat saaneet muitakin käyttötarkoituksia.

Viemärit ovat kaupungin rottapopulaation tärkein asuinympäristö, minkä vuoksi niissä asuu usein myös rotanmetsästäjiä.[1] Joskus viemäreissä tavataan muitakin lainsuojattomia, jotka käyttävät niitä piileskelläkseen viranomaisilta sekä nopeana ja huomaamattomana siirtymisväylänä eri kaupunginosien välillä. Jotkut lainsuojattomat ovat perustaneet viemäreihin myös luvattomia jätteenlajittelukeskuksia, joissa jäteveden mukanaan tuomat hylkytavarat kerätään talteen ja kierrätetään.

Viemäriverkostot ovat usein laajempia ja monikerroksisempia kuin kaupungit niiden yläpuolella, ja ne voivat olla yhteydessä myös luolastoihin ja muihin syvempiin tunneleihin kenties aina Hornaan asti. Viemäreissä on yleensä kehittynyt hyvin monimuotoinen ja omintakeinen ekosysteemi, eikä monia viemärilajeja tavata missään muussa maastossa – useat lajit ovat kotoperäisiä vain jonkin yksittäisen kaupungin viemäreissä. Joissakin tapauksissa kaupunkien autioiduttua niiden viemärilajistoa on pyritty pelastamaan siirtoistutuksilla muiden kaupunkien viemäreihin, mutta harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta (ks. Yxymsbörgin Viemäri) yritykset ovat olleet tuloksettomia.

Katso myös

Lähteet

  1. Metso, Ferdinand von: Asukastyytyväisyys 101 eri biotoopissa, s. 1503–1529. Walbaronin Kiinteistö-Wirasto, 1886 WUA.