Pohjoinen

Domhan-wikistä
Versio hetkellä 15. elokuuta 2017 kello 22.46 – tehnyt Mikko (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kesäisin Pohjoisen rantoja pitkin pääsee kulkemaan näppärästi viikïnkilaivalla.

Pohjoinen (viikïnkien kielellä Pohjoïnen) on viikïnkien muinainen kotimaa. Se sijaitsee Nymesian luoteisosissa ja sinne on viileästä ilmastosta johtuvan jääpeitteen takia varsin hankala päästä. Pohjoisen luonto on kallioineen ja lumipeitteineen varsin hedelmätöntä ja yksitoikkoisen näköistä. Pohjoisen viikïngit hankkivat elantonsa pääasiassa ryöstelemällä, kalastelemalla sekä metsästämällä hirmuisia lumimiehiä, joita vastaan he ovat tottuneet taistelemaan paljain käsin.

Pohjoisen löytyminen

Varsinaisesti Pohjoinen on löydetty jo Kultaisilla Ajoilla, ja viikïngit olivatkin alun perin walbaronilaisia siirtolaisia. Walbaronin Uudella Ajalla Pohjoisessa ei kuitenkaan enää olla käyty, mutta vaikeisiin olosuhteisiin tottuneet viikïnkiyhteisöt selvisivät vaikeuksitta Mustan Ajan yli.

Kuuluisia pohjoislaisia sukuja

Pohjoisesta on kotoisin muiden muassa Kruununmaassakin kuuluisaksi tullut Sturreng-suku, joka 400-luvun alussa RA saapui Kruununmaahan Pohjoisten vuorten yli ja perusti Susimaille Farraun kaupungin. Kruununmaassa Sturrengeita pidetään hurjina sotureina, mutta todellisuudessa Sturrengit olivat ensimmäisiä, joiden rohkeus petti Pohjoisen karuissa olosuhteissa, minkä vuoksi he pakenivat etelämmän lauhkeammille vyöhykkeille.