Kultaiset Ajat

Domhan-wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2017 kello 21.20 – tehnyt Mikko (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kultaiset Ajat (AuA) on yleisnimitys niistä ihmisyhteiskuntien ajanlaskun aikakausista, jolloin suuret kaupungit olivat muodostuneet ja hallitsijoiden mahti kukoistavimmillaan. Käytännössä kukoistavia ihmisyhteiskuntia oli siihen aikaan vain Westhaniassa, joten yleensä termiä ”Kultaiset Ajat” kuulee käytettävän nimenomaan Westhanian yhteydessä. Ei ole mitään yleispätevää määritelmää siitä, milloin Kultaiset Ajat ovat alkaneet, sillä kaupunkivaltioiden kasvaminen kukoistaviksi on eri paikoissa tapahtunut hieman eri aikaan. Useita kaupunkivaltioita oli myös tapana yhdistää yhdeksi usean kaupungin valtioksi, jolloin usein riitti, että pääkaupunki oli kukoistava. Yleisesti Kultaisten Aikojen katsotaan päättyvän Morkotin valtaannousuun Westheresiassa, jolloin katsotaan alkaneen Musta Aika.

Toisin kuin monessa muussa ajanlaskutavassa, ei Kultaisilla Ajoilla laskettu vuosia mistään tietystä alkutapahtumasta, vaan paikallisesti käytettiin monia keskenään ristiriitaisiakin ajanlaskumalleja, jotka perustuivat yleensä hallitsijasuvun eli dynastian valtaannousuun kyseisellä alueella. Kaikkialla yhteisen ajanlaskustandardin otti käyttöön vasta Mustalla Ajalla hallinnut hirmuvaltias Morkotti.

Nimitystä ”Kultaiset Ajat” ei yleensä tule ottaa kirjaimellisesti, mutta esimerkiksi Walbaronin pääkaupunki Beronna oli Kultaisilla Ajoilla rakennettu kullasta.