Kaupunkivaltio

Domhan-wikistä
Versio hetkellä 9. maaliskuuta 2017 kello 21.08 – tehnyt Mikko (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaupunkivaltio on yleensä pieni valtio, joka muodostuu itsenäisestä kaupungista ja joskus myös sitä ympäröivästä maaseutualueesta. Yleensä kaupunkivaltiot ajan mittaan laajenevat tai yhdistyvät suuremmiksi valtioiksi tai kukistuvat suurempien valtioiden vallatessa niitä, mutta joitain kaupunkivaltioita on säilynyt nykyaikaan asti. Niistä merkittävin on ehkäpä Yxymsbörg, jossa on yksi kahdesta maailman merkittävimmästä yliopistosta. Myös esimerkiksi Theresian aavikoiden ympäröimät kaupungit, kuten Malomelo, ovat säilyneet kaupunkivaltioina, koska niitä ei sijaintinsa ominaisuuksien takia saada yleensä riittävän pitkäaikaisesti piiritetyiksi valtaamista varten, eikä niillä toisaalta ole intressejä laajentua suuriksi valtioiksi rutiköyhälle aavikolle.

Stub.png Tämä sivu on tynkä eli lyhyt artikkeli. Voit auttaa Domhan-wikiä laajentamalla artikkelia.