Kansainvaellusten Aika

Domhan-wikistä
Versio hetkellä 23. huhtikuuta 2017 kello 03.06 – tehnyt Haltsu (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: '''Kansainvaellusten Aika''' oli Lohikäärmeiden Aikaa seurannut ja Kultaisia Aikoja edeltänyt muinainen aikakausi, jonka kuluessa kukoistivat varhaisimmat...)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansainvaellusten Aika oli Lohikäärmeiden Aikaa seurannut ja Kultaisia Aikoja edeltänyt muinainen aikakausi, jonka kuluessa kukoistivat varhaisimmat ihmisten ja muiden humanoidien kulttuurit.

Lohikäärmeiden dramaattinen väheneminen Lohikäärmeiden ja Kansainvaellusten Ajan taitteessa antoi ihmisille tilaa kehittyä sekä levittäytyä kaikille Domhanin mantereille sen sijaan, että he olisivat vain piileskelleet luolissa ja vältelleet syödyksi tulemista. Aikakauden alkaessa ihmisiä arvellaan eläneen vasta Westheresian alueella. Levittäytyminen suuntautui alkuun Itämaille, mutta merenkulkutaidon kehityttyä ihmiset levittäytyivät myös muille mantereille. Haltioiden, kääpiöiden, örkkien ynnä muiden varhaisvaiheita tunnetaan edelleen harmillisen heikosti, sillä muinaisaikain tutkimuksille on vaikeaa saada rahoitusta, ellei etsinnässä ole kalliita aarteita.