Pölymö
Pölymö on Dimmin veljesten kirjoittama ja Kruunukustanteen julkaisema tositapahtumiin perustuva opetuksellinen proosakertomus vuodelta 50 KA. Se on kirjoitettu osana Kruununmaan Suuren Puhdistuksen aikana pidettyä jätteidenkierrätykseen liittynyttä valistuskampanjaa. Pölymöstä on useita menestyneitä näytelmäsovituksia, joita eri kaupunkien teatterit esittivät eri puolilla Kruununmaata. Teos on käännetty kymmenille eri kielille ja siitä on myyty näytelmäsovituksen esitysoikeuksia Kruununmaan lisäksi yhteensä kahteenkymmeneenkuuteen eri maahan.
Teoksen alkuperäinen teksti
Pölymö
Kerrotaan, että kauan sitten kaukaisessa maassa asui eräs onnellinen perhe, johon kuuluivat mies ja hänen vaimonsa sekä heidän nuori tyttärensä. Varsinkin perheen äiti oli kaikkien rakastama, sillä hän oli hyvin tunnollinen ja ahkera kotitöissä; hän laittoi perheelleen ruokaa, hoiti puutarhaa, pesi pyykit, pyyhki pölyt ja järjesteli tavarat paikoilleen. Eräänä kauniina kesäkuun päivänä kuitenkin kävi niin, että hän äkisti kuoli ylirasituksesta johtuviin vaivoihin.
Koska edelliset vuodet hyvin rennosti ottaneella isällä eikä hänen laiskanpuoleisella tyttärellään ei kummallakaan ollut juurikaan kokemusta kotitöiden hoitamisesta, joutui isä pian ottamaan itselleen uuden vaimon. Äitipuoli oli kuin olikin kotitöissä hyvin taitava. Hän toi mukanaan edesmenneen vanhan aviomiehensä aikoinaan hankkimaa kallista uutuusteknologiaa, kuten pyykinpesukoneen ja pölynimurin, jotka tekivät hänestä huomattavasti isän vanhaa vaimoa tehokkaamman taloudenhoitajan. Isä siis piti uudesta vaimostaan kovasti. Mutta koska äitipuoli oli isälle mustasukkainen tämän edellisestä suhteesta, hän käyttäytyi perheen tytärtä kohtaan hyvin ankarasti ja kieltäytyi siivoamasta tämän huonetta. Äitipuolella oli omakin tytär, joka myös osasi joitain kotitöitä ja silloin tällöin auttoi äitiään ja teki isälle ruokaa, ja niinpä äitipuolen tytär vähitellen syrjäytti isän oman tyttären paikan tämän sydämessä.
Hetken laiskottelua katsottuaan äitipuoli asetti perheen laiskurityttären kotiarestiin, kunnes tämän huone olisi täysin siivottu. Eihän tytär tietenkään osannut siivota, koska äiti oli aina ennen hoitanut kaikki hänenkin kotityönsä. Lopulta hän ei enää juuri poistunut huoneestaan kuin vain tärkeimpien elintoimintojensa ylläpitämistä varten, ja silloinkin hän tunsi lakkaamatta vaativan äitipuolensa sekä tämän tärkeilevän tyttären halveksivat katseet selkäpiissään. Vähitellen hänen huoneensa hautautui pölyyn ja niin häntä ryhdyttiin kutsumaan Pölymöksi.
Niihin aikoihin valtakunnassa levisi tieto, että kuningas oli kutsunut kaikki seudun kauniit neidot linnaansa suuriin tanssiaisiin, joissa etsittäisiin hänen pojalleen puolisoa, josta siis myös tulisi valtakunnan seuraava kuningatar. Kun äitipuoli kuuli tästä, hän ryhtyi heti etsimään kaupungissa silloin järjestetyiltä kauneudenhoitomessuilta omalle tyttärelleen uusinta huutoa olevia muotivaatteita ja niihin yhteensopivaa meikkisettiä, joiden avulla tämä varmasti valloittaisi kuninkaanpojan sydämen. Sattumalta tieto tanssiaisiin valmistautuvasta puolisisaresta kantautui myös Pölymön korviin, ja tämä kysyikin oitis isältään ja äitipuoleltaan lupaa päästä juhliin, mutta äitipuoli vastasi: ”Ei, Pölymö. Eihän sinulla ole mitään päällepantavaa, sillä sinulla ei ole jäljellä puhtaita vaatteita. Olisit perheellemme vain häpeäksi, jos menisit juhliin.”
Mutta Pölymöllä oli salaisuus. Hän oli mitä luovin ja kekseliäin taiteilija, joka oli erikoistunut kierrätysesineisiin. Hänen huoneensa pursusi toinen toistaan erikoisempia taideteoksia, jotka peittivät suurimman osan pöydästä ja hyllytasoista. Siellä oli koriste-esineitä ja nukkeja, ja oli myös vähän käyttötavaraakin. Esimerkiksi rakkaalle pupulelulleen hän oli omin pikku kätösinsä askarrellut vanhoista vaatteista irronneista napeista silmät ja huoneeseen vuosien mittaan kerääntyneestä pölystä turkin. Suurin osa Pölymön huonetta peittäneestä roinasta oli päätynyt uusiokäyttöön. Muut eivät tienneet tästä Pölymön harrastuksesta mitään, sillä eivät olleet enää aikoihin halunneet olla tekemisissä Pölymön kanssa eivätkä olleet vuosiin käyneet tämän huoneessa.
Nyt Pölymöllä oli niin suuri halu päästä kuninkaanlinnan tanssiaisiin, että hän alkoi valmistaa huoneessaan lojuvista jätteistä itselleen mitä kauneimpaa ja erikoislaatuisimpaa kierrätysasukokonaisuutta. Asun valmistus oli vaativa projekti, mutta myöhään tanssiaispäivän iltana Pölymö sai kuin saikin sen viimein valmiiksi. Silloin äitipuolen tytär oli jo lähtenyt juhliin, mutta koska isä ja äitipuoli olivat yhä talossa, Pölymö teki vanhoista lakananriekaleistaan köyden, jonka avulla hän pääsi kenenkään huomaamatta karkaamaan talon yläkerrassa sijaitsevan huoneensa ikkunasta. Sitten hän kiiruhti suorinta tietä kuninkaanlinnaan.
Pölymön ehtiessä paikalle tanssiaiset olivat jo alkaneet. Kuninkaanpoikaa näytti viehättävän eniten äitipuolen kauniiksi laittautunut tytär, sillä tämän nähtyään hän ei ollut tanssinut enää kenenkään muun juhlavieraan kanssa. Mutta kun Pölymö ilmestyi paikalle uusissa ihastuttavissa kierrätysmateriaaleista tehdyissä juhlavaatteissaan, kaikkien katseet kääntyivät häntä kohti, sillä kukaan heistä ei ollut nähnyt aikaisemmin mitään niin hienoa ja taitavasti valmistettua. Kuninkaanpoika jätti tanssin kesken ja kiiruhti suoraa päätä Pölymön luokse. Hän oli niin ihastunut Pölymön luonnolliseen olemukseen ja kekseliääseen pukuun, että päätti oitis ottaa Pölymön vaimokseen. Edes äitipuolen tytär ei tunnistanut tavallisesta poikkeavalla tavalla pukeutunutta Pölymöä, jolla oli vanhojen repeytyneiden riepujensa sijaan yllään mitä merkillisin asu, vaikka noita samoja riepuja olikin käytetty asun valmistusmateriaaleina.
Niinpä kuninkaanlinnassa vietettiin pian suuret häät, joihin seudun kaikki asukkaat oli kutsuttu. Sinne saapuivat myös Pölymön isä, äitipuoli ja äitipuolen tytär, mutta he eivät vieläkään tunnistaneet Pölymöä. Hehän luulivat, että Pölymö oli kotona laiskottelemassa omassa huoneessaan.
Ja niin Pölymö eli onnellisena elämänsä loppuun saakka kuninkaanpojan vaimona, ja myöhemmin kuningattarena, hovisiivoojien ympäröimänä, eikä hänen katoamistaan kotoa ikinä huomattu.
Kritiikki
Jotkin kriitikot ovat arvostelleet Pölymöä rajuin sanoin erityisesti siksi, että se antaa harhaanjohtavan kuvan kuninkaallisten pukumieltymyksistä. Teoksen julkaisun jälkeen monet peltomaalaiset ryntäsivät aatelisten kimppuun omatekoisissa vaateviritelmissä huonoin seurauksin. Dimmin veljekset eivät ole ottaneet tapahtumista vastuuta, eikä Kruununmaan kuningashuone ei ole kommentoinut kritiikkiä.
Dimmin veljeksiä on myös kritisoitu siitä, ettei tarina olisi alkuperäinen, vaan se olisi plagiaatti Ruhtinaiden Ajalla eläneen runoilija Kaarle Pörön samannimisestä teoksesta. Lisäksi sillä on sanottu olevan vastineita eri maiden vanhoissa kansallistarustoissa.