Lohikäärme
Lohikäärme on Ammoisilla Ajoilla elänyt tarunhohtoinen liero.[1] Yleensä sen tunnistaa valtavasta koosta, suomu- tai sulkapeitteestä, siivistä sekä ainutaaltuisista tulenhönkäisyominaisuuksista. Lohikäärmeitä tuli eri väreissä, mutta maanläheiset värit, kuten ruskea, olivat yleisiä. Joidenkin harvinaisten yksilöiden väritys saattoi olla jopa kultainen. Tulensyöksennästä huolimatta lohikäärmeen tehokkain itsepuolustustekniikka melkein kaikkia paitsi gastronomeja vastaan on sen kammottava löyhkä, joka johtuu lohikäärmeiden erityisestä mieltymyksestä valkosipuliin.
Domhanin lohikäärmekannan historialliset vaiheet
Evolutiivisesti lohikäärmeen kuvitellaan kehittyneen ödöstä. Lohikäärmepopulaatio lienee ollut elinvoimaisimmillaan Lohikäärmeiden Ajalla, mistä koko aikakausi on saanut nimensä. Jotkut tutkijat ovat vakuuttuneita, että lohikäärmekannan nopea heikkeneminen Lohikäärmeiden Ajan lopulla olisi johtunut kabuntalaanilaisten Domhaniin perustamasta siirtokunnasta, joka elintilaa saadakseen joutui tappamaan tieltään lukemattomia lohikäärmeitä. Ihmispopulaation kasvaessa loputkin lohikäärmeet alkoivat pikku hiljaa menettää asuinalueitaan ja Kultaisilla Ajoilla lohikäärmeritarit olivat metsästäneet viimeisetkin lohikäärmeet sukupuuttoon.
Lohikäärmeen häntä
Säikähtäessään lohikäärmeet pudottavat häntänsä. Se on tiettyjen liskolajien ikivanha selviytymiskeino, jolla ne hämäävät saalistajaansa. Kun lohikäärme pudottaa häntänsä, saalistaja käy hännän kimppuun todennäköisyydellä yksi kahdesta, ja niin sattuessa varsinainen eläin voi puikkelehtia pakoon. Vanhan tilalle kasvaa kuitenkin uusi häntä muutamassa vuodessa. Kun ensimmäiset asiaa tutkineet eläintieteilijät Beronnan Yliopiston eläintieteellisen tiedekunnan hermetologian laitokselta aikoinaan julkaisivat tutkimuksen, jossa esiteltiin erilaisia tapoja saada lohikäärme pudottamaan häntänsä, lohikäärmeenhännästyksestä tuli oitis aateliston uusi suosikkilaji, sillä lohikäärmeen häntä oli mitä suurinta herkkua. Pikku hiljaa lohikäärmekannat harvenivat ja useimmat yksilöt muuttivat vuoristoille ja muille vaikeakulkuisille alueille saadakseen olla rauhassa pikkuprinsseiltä.
Kuuluisia lohikäärmeitä
- Madonglorius, viimeinen Kultaisilla Ajoilla elänyt kultainen lohikäärme, jonka sör Aldwin tappoi Codex Ritariuksen mukaan.
Lähteet
- ↑ Tino Sauri: A Feast for Beasts, s. 77. Walbaronin Yliopistopaino (julkaisuvuosi puuttuu, mutta teos on pystytty ajoittamaan Sankareiden Ajalle).