Lohikäärme

Lohikäärme on Ammoisilla Ajoilla elänyt tarunhohtoinen liero. Yleensä sen tunnistaa valtavasta koosta, suomu- tai sulkapeitteestä, siivistä sekä ainutaaltuisista tulenhönkäisyominaisuuksista. Lohikäärmeitä tuli eri väreissä, mutta maanläheiset värit, kuten ruskea, olivat yleisiä. Joidenkin harvinaisten yksilöiden väritys saattoi olla jopa kultainen. Evolutiivisesti lohikäärmeen kuvitellaan kehittyneen ödöstä. Lohikäärmepopulaatio lienee ollut elinvoimaisimmillaan Lohikäärmeiden Ajalla, mistä koko aikakausi on saanut nimensä. Ihmispopulaation kasvaessa lohikäärmeet alkoivat pikku hiljaa menettää asuinalueitaan ja Kultaisilla Ajoilla lohikäärmeritarit olivat metsästäneet viimeisetkin lohikäärmeet sukupuuttoon.

Lohikäärmeen häntä

Säikähtäessään lohikäärmeet pudottavat häntänsä. Se on tiettyjen liskolajien ikivanha selviytymiskeino, jolla ne hämäävät saalistajaansa. Kun lohikäärme pudottaa häntänsä, saalistaja käy hännän kimppuun todennäköisyydellä yksi kahdesta, ja niin sattuessa varsinainen eläin voi puikkelehtia pakoon. Vanhan tilalle kasvaa kuitenkin uusi häntä muutamassa vuodessa. Kun ensimmäiset asiaa tutkineet eläintieteilijät Beronnan Yliopiston eläintieteellisen tiedekunnan hermetologian laitokselta aikoinaan julkaisivat tutkimuksen, jossa esiteltiin erilaisia tapoja saada lohikäärme pudottamaan häntänsä, lohikäärmeenhännästyksestä tuli oitis aateliston uusi suosikkilaji, sillä lohikäärmeen häntä oli mitä suurinta herkkua. Pikku hiljaa lohikäärmekannat harvenivat ja useimmat yksilöt muuttivat vuoristoille ja muille vaikeakulkuisille alueille saadakseen olla rauhassa pikkuprinsseiltä.

Kuuluisia lohikäärmeitä

• Madonglorius, viimeinen Kultaisilla Ajoilla elänyt kultainen lohikäärme, jonka sör Aldwin tappoi Codex Ritariuksen mukaan.