Vartijat

Domhan-wikistä
Versio hetkellä 1. joulukuuta 2018 kello 15.15 – tehnyt Mikko (keskustelu | muokkaukset) (→‎Erilaisia vartijoita)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vartijat ovat henkilöitä, jotka syystä tai toisesta vartioivat tai vahtivat jotakin. Yleensä siihen on motiivina raha, mutta joskus myös omaisuuden tai työnantajan (ja oman) hengen säilyttäminen varkaita tai vihollisia vastaan. Kaupungeissa on myös verovaroin kustannettuja vartijoita, joiden pääasiallisena tehtävänä on maallisten rikkauksien silmälläpitämisen sijaan järjestyksen ylläpitäminen. Vartijoina käytetään joskus myös vaarallisia eläimiä, kuten koiria. Ihmisyhdyskunnissa eläimet harjoittavat vartiointia useimmiten ihmisen aloitteesta, mutta eläinpiireissäkin tavataan oman tai varastetun omaisuuden vartioimista, esimerkiksi lohikäärmeet ja harakat vartioivat pesiinsä keräilemiään aarteita.

Erilaisia vartijoita