Paltsu

Domhan-wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Paltsu on kuuluisa ja vanha tamberilainen sivistyssuku, joka on tuottanut huomattavan määrän Kruununmaan merkittävimmistä säveltäjistä, kirjailijoista, tieteilijöistä, maagikoista ja pitsinnyplääjistä. Ruhtinaiden Ajan sekasortoisina vuosina Paltsujen esi-isät hallitsivat Tamberinmaan pikkuvaltiota rautaisella otteella kunnes hallitsijoista viimeinen, Luserius Paltsu, melkein voitti Manorick von Soramin kaksintaistelussa. Sen jälkeen suvussa on pääosin ymmärretty pysyä politiikan ulkopuolella ja sellaisten alojen parissa, joissa päät ovat tiiviimmin kiinni harteissa.

Paltsujen ulkoisia piirteitä

Koska Paltsut ovat sisällänyhjäävää sakkia, he eivät nykyään juuri perusta pukeutumisesta. Monet tyytyvät yksinkertaisiin, harmaisiin tai ruskeisiin paksuihin kaapuihin, joissa ainut mielenkiintoisuus muodostuu kauluksessa olevasta Paltsujen vaakunaa esittävästä soljesta. Solki on yleensä hopeinen.

Ruhtinaiden Aikana Paltsut käyttivät metallinhohtoisia, usein juurikin hopeanhohtoisia kankaita ja pukeutuivat kiiltäviin haarniskoihinsa koko ajan.

Paltsut ovat iholtaan vaaleita ja hiuksiltaan pähkinänruskeita. Silmät ovat hyvin vaaleat siniset, ja he ovatkin usein kaiken lukemisen ja sisällä olemisen seurauksena heikkonäköisiä. He ovat suhteessa kuitenkin pitkiä, usein jopa lähes kaksimetrisiä.