Majakka

Domhan-wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Majakka on korkea tornimainen navigoinnin apuväline, jonka tarkoituksena on opastaa laivoja oikealle reitille. Joskus ne tosin myös varoittavat hankalakulkuisesta seudusta tai muusta vaarasta, mikä aiheuttaa paljon väärinkäsityksiä kokemattomampien merenkävijöiden keskuudessa. Majakan huipulla on yleensä joko liekkeellä tai tulivoimalla toimiva merkkivalo, jotta ne näkyisivät myös pimeässä. Majakoita on tapana rakentaa niemien kärkiin tai erityisille majakkasaarille, koska sellaisissa paikoissa niistä on katsottu olevan merenkululle kaikkein eniten hyötyä.

Yleensä majakkaa pitää toimintakykyisenä tehtävään koulutettu majakanvartija, jonka pääasiallisena tehtävänä on sytyttää majakan merkkivalo auringon laskiessa ja sammuttaa se auringon taas noustessa. Sen lisäksi majakanvartijan tehtävään saattaa kuulua rakennuksen ylläpitoa, kalastamista tai muunlaista ruoan hankkimista sekä mahdollisten haaksirikkoutuneiden auttamista. Majakan ylläpitäminen on varsin yksinäistä ja yksitoikkoista puuhaa, joten moni majakanvartija masentuu jossain vaiheessa uraansa ja jättää tehtävänsä tavalla tai toisella.

Majakoita rakennettiin erityisen paljon Kultaisilla Ajoilla ympäri Valtamerta, eikä sen ajan majakoista suurinta osaa ole voitu pitää toimintakykyisinä nykypäivään saakka. Tästä johtuen etenkin kaukana avomerellä, mutta jonkin verran myös mannermaalla, on paljon autioituneita majakoita, jotka vetävät puoleensa erakkoja, neroja ja lainsuojattomia niiden syrjäisen sijainnin takia.