Granvur Sivistymätön

Domhan-wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Granvur Sivistymätön hallitsi Yxymsbörgin kaupunkivaltiota historiallisen 13 vuoden ajanjakson Sankareiden Ajan loppupuolella. Kyseessä on tunnetun historian ainoa hetki, jolloin Yxymsbörgin yliopiston rehtori on syrjäytetty kaupungin vallankahvasta. Yxymsbörgin ajanlaskussa Granvurin valtakausi sijoitetaan tavan mukaan maaliskuun 31. ja huhtikuun 1. päivän väliseen keskiyöhön vuonna 7632 (ks. Kolmitoistavuotinen yö). Jotkut tutkijat ovat paheksuneet käytäntöä epätieteelliseksi.

Granvurista tiedetään varsin vähän, koska suurin osa hänen aikaansa liittyvästä materiaalista tuhottiin välittömästi hänen kuoltuaan, eikä Yxymsbörgissä ole myöhemminkään katsottu hyvällä kyseisen aikakauden tonkimista. Granvur oli tiettävästi syntyisin varakkaasta yxymsbörgiläisestä kauppiassuvusta, mutta ei tiedetä kuinka hänestä tuli kapinallisen kuningasliikkeen johtohahmo ja yliopiston palavasieluinen vihaaja. Liike onnistui tuntemattomin keinoin murhaamaan saman illan aikana sekä rehtori Alösius Doprauksen, tiedekuntien dekaanit että kaikki kaksitoista salattua vararehtoria (joskin erään teorian mukaan Granvur oli itse yksi vararehtoreista).

Kruunauduttuaan Yxymsbörgin kuninkaaksi Granvur lakkautti yliopiston, revitytti sen rakennukset maan tasalle ja poltti Kaupunginaukiolle pystytetyillä rovioilla joidenkin arvioiden mukaan jopa yli tuhat yliopistotutkijaa ja muuta sivistyneistön jäsentä, sekä lukemattomia (ja epäilemättä jonkin verran luettujakin) yliopistolta ja kaupunkilaisilta takavarikoituja kirjoja. Hän omisti suuren osan hallitusajastaan pyrkimyksiin kitkeä kaikista yxymsbörgiläisistä luku- ja kirjoitustaito.

13 vuoden kuninkuuden jälkeen Granvur löydettiin eräänä aamuna vuoteestaan tukehtuneena hänen suuhunsa ahdettuihin 1 871 pergamenttisivuun, jotka olivat peräisin Yxymsbörgin yliopiston uuden opiskelijan käytösoppaasta.